Opiskelijoiden valokuvauskilpailussa kuvattiin ystävyyttä

Julkaistu 15.4.2021, 10:26 Nuori naishenkilö seisoo kaksoiskuvansa vieressä.

STAO ry ja Stadin AO:n Kampus 5 tutorit järjestivät helmikuussa kaikille opiskelijoillemme avoimen valokuvauskilpailun aiheella ”Ystävyyttä on monenlaista”. Tavoitteena oli kehittää yhteistä toimintaa etäjakson erottamille opiskelijoille.

”Mietimme tutoreiden kanssa millaista positiivista, opiskelijoita voimauttavaa toimintaa voisimme järjestää etäopiskelun aikana. Valokuvakilpailu sai tuulta alleen ja todella hyvän vastaanoton niin Stadi AO:n opiskelijoilta kuin myös henkilökunnalta,” iloitsee opettaja Katriina Turunen.

Kilpailu herätti huomiota opiskelijoiden parissa ja siihen osallistui määräaikaan mennessä 96 teosta. Tuomaristo palkitsi kolme kuvaa ja antoi kunniamaininnat neljälle kuvalle.

Valokuvakilpailun 1. sijoittui Emilia Raution Friendship-teos. Tuomariston mukaan kuva muistuttaa vahvasti siitä, miten tärkeää on olla itse oma ystävänsä. Myös teoksen teknisiä ansioita arvostettiin. 1. sijoittunut Rautio opiskelee media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa Stadin AO:ssa.

Hyvän vastaanoton saanut, koko Stadin AO:ta yhdistänyt kilpailu on herättänyt kysymyksen, nähdäänkö samankaltaista toimintaa jatkossakin. Opiskelijoilta asiaa on tiedusteltu jo alustavasti ja on mahdollista, että valokuvauskilpailusta muodostuu tulevaisuudessa Stadin AO:ssa kaikkia opiskelijoita yhdistävä yhteinen ponnistus.

Kaikki sijoittuneet ja kunniamaininnan saaneet teokset sekä tuomariston perusteet on julkaistu STAO ry:n ja Stadin AO:n Instagram-tileillä.