Oppisopimuksella leipuri-kondiittoriksi

Julkaistu 13.8.2021, 6:31

Leipomotyöntekijä Waltteri Haverinen valmistui huhtikuussa 2021 leipuri-kondiittoriksi Stadin ammatti- ja aikuisopistosta. Kanniston Leipomossa työskentelevä Haverinen suoritti elintarvikealan perustutkinnon työn ohessa oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutukseen sisältyi leipomotyötä omalla työpaikalla ja keskimäärin kaksi lähiopiskelupäivää kuukaudessa oppilaitoksessa. Stadin AO:ssa elintarvike- ja ravintola-alan opetus toteutetaan Prinsessantien toimipaikassa Roihuvuoressa.

Waltteri Haverinen on aiemmin opiskellut logistiikkaa, mutta valitsi Kanniston Leipomon työuran sukunsa jalanjäljissä. Hänen isoisänsä ja sedät ovat myös työskennelleet Kanniston Leipomossa, ja leipominen on suvun yhteinen kiinnostuksen kohde.  

− Idea oppisopimuskoulutuksen aloittamisesta lähti pomolta, joka kannusti aloittamaan opinnot työn ohessa, Waltteri Haverinen sanoo tyytyväisenä.

Waltteri Haverinen pitää oppisopimuskoulutusta mieluisana ja tehokkaana opiskelumuotona. Koulunpenkillä istumisen sijaan hän kokee oppivansa parhaiten tekemällä. Työssään Haverinen on päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia leipomoalan tehtäviä ja saanut siten suoritettua kaikki tutkinnon osat omalla työpaikallaan.  

Tekemällä oppiminen on motivoivaa ja tehokasta

Oppisopimusopiskelijoille räätälöidään opetus ja lähipäivät yksilöllisesti. Koululla hankitaan sellaista osaamista, jota työssä ei ole mahdollista harjoitella. Waltteri Haverinen kertoo, että jokaisena opiskelupäivänä on ollut uudet aiheet. Koululla on myös tehty sellaisia tuotteita, jotka eivät kuulu oman työpaikan valikoimaan.

Haverinen on ollut tyytyväinen yhteistyöhön opettajien kanssa ja kokenut opiskelun hyödylliseksi. Yhteiset tutkinnon osat, jotka sisältävät muun muassa matematiikkaa ja kieliä, hän oli suorittanut jo aiemmissa opinnoissaan, joten niitä ei tarvinnut opiskella uudelleen.

Waltteri Haverinen suosittelee oppisopimusta sellaisille opiskelijoille, joilla on halu oppia uutta ja jotka oppivat parhaiten työtä tekemällä. Leipomotyössä vaaditaan hänen mukaansa myös hieman taistelijahenkeä, sillä työtahti on ajoittain kova ja tuotteita valmistetaan paljon.  

− Leipomotyössä parasta on työn vaihtelevaisuus, kun pääsee tekemään erilaisia juttuja. Tykkään myös työskennellä lämpimässä tilassa ja yövuorot sopivat minulle tosi hyvin, Waltteri Haverinen kannustaa.    

Oppisopimuskoulutuksen jälkeen Waltteri Haverinen on jatkanut työskentelyä Kanniston Leipomossa. Tulevaisuudessa hän haluaa jatkaa kehittymistään leipomoalan huippuosaajaksi ja näkee hyvänä mahdollisuutena suorittaa Stadin AO:ssa leipomoalan ammattitutkinnon sekä leipurimestarin erikoisammattitutkinnon – tietenkin kätevästi oppisopimuksella työn ohessa.  

Tiesitkö?

  • Oppisopimuskoulutuksella voi suorittaa kokonaisia tutkintoja tai tutkinnon osia. Oppisopimus soveltuu kaikenikäisille ja kaikkiin uravaiheisiin: ammattiin opiskelevalle, alanvaihtajalle, ammattitaidon syventäjälle, esimieskoulutukseen tai yrittäjälle. Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta. Oppisopimus voidaan solmia myös lyhyemmäksi ajaksi, esimerkiksi kesä- tai sesonkityön ajaksi.  
  • Stadin AO järjestää elintarvikealan koulutusta Prinsessantien toimipaikassa Helsingin Roihuvuoressa. Elintarvikealalla opiskelee vuosittain yli 200 opiskelijaa. Voit suorittaa Stadin AO:ssa elintarvikealan perustutkinnon ja erikoistua leipomoalaan tai elintarviketeknologiaan.
  • Ammattitaidon karttuessa voit jatkaa opintojasi leipuri- tai kondiittorikisälliksi tai leipomoteollisuuden kisälliksi leipomoalan ammattitutkinnossa. Lisäksi sinulla on mahdollisuus suorittaa leipurimestarin tai kondiittorimestarin erikoisammattitutkinto. Stadin AO:n laaja koulutusvalikoima sisältää myös yrittäjyys- ja esimiestutkintoja, jotka soveltuvat kaikkien alojen toimijoille.  

Yhteyshenkilöt:
Elintarvikealan opettaja Erja Jalo, 09 31089218, erja.jalo@edu.hel.fi
Koulutustarkastaja Arja Seppälä, 050 365 8176, arja.seppala@hel.fi (oppisopimusasiat)

Lisätiedot:
Elintarvikealan perustutkinto, Stadin AO
Oppisopimuspalvelut, Stadin AO

Teksti: Tiia Peippo
Kuva: Markku Kopra