Osaajia Oskesta jo viiden vuoden ajan

Julkaistu 26.1.2022, 7:03 Stadin osaamiskeskuksen asiakkaita.

Stadin osaamiskeskus eli Oske perustettiin 2016 nopeuttamaan maahan muuttaneiden aikuisten koulutus- ja työllistymispolkuja sekä parantamaan työllistymismahdollisuuksia. Oske toimii Stadin AO:n alaisuudessa, ja kuten mikä tahansa elävä organismi, se muuttuu jatkuvasti. Tällä hetkellä Oske on mukana työllisyyden kuntakokeilussa maahan muuttaneiden työllistymistä edistävänä yksikkönä.

Osken keskeisin tavoite on sen perustamisesta alkaen ollut raja-aitojen purkaminen eri viranomaisten väliltä. Pedagogiikka on ollut vahvasti läsnä vuodesta 2016 asti, sillä Oskessa työskentelee tälläkin hetkellä useita erityisasiantuntijoita – opettajia, joiden tehtävänä on kehittää ja ylläpitää pedagogista näkökulmaa kaikessa, mitä tehdään.

Tarjolla viisi erityyppistä koulutusta

Neuvonnan ja osaamisen tunnistamisen lisäksi Oske myös kouluttaa. Vanhin Osken koulutus, Polku, on ollut olemassa perustamisesta asti.

Koulutustarjonta on vaihdellut vuosien mittaan. Tällä hetkellä järjestetään viittä erityyppistä koulutusta: Nopea reitti osaajaksi -koulutuksia, Ammatillisia polkuja, Perusvalmennusta, Suomea ja oppimisvalmiuksia sekä Toiminnallinen luku- ja kirjoitustaito -koulutusta.

Uusin Osken koulutuksista on Nopea reitti osaajaksi, johon osallistuneista jopa 75 % työllistyy ja pysyy töissä. Koska koulutukset onnistuvat hyvin, haluavat yhteistyökumppanitkin järjestää niitä lisää.

Yksilöllistä ja pidempikestoisempaa palvelua

Syksyllä 2021 julkaistiin Osken vaikuttavuudesta raportti, joka todistaa, että osaamiskeskuksella on paikkansa maahan muuttaneiden tukijana. Raportin mukaan Oskeen pääsee helposti, ja palvelu on yksilöllistä sekä tavanomaista pidempikestoisempaa.

Alkuajoista alkaen periaatteena on ollut ”Osaaminen edellä töihin”, mutta asiakaskunta on muuttunut: nykyään asiakkaat tarvitsevat enemmän sosiaalista kuntoutusta työnhaun tukena. Osken asiakkaille onkin nykyään tarjolla myös opiskelijahuolto.

Kuntakokeilu jatkuu aina kesäkuuhun 2023 asti, ja tämän jälkeistä tulevaisuutta Oske rakentaa juuri nyt yhdessä Stadin AO:n kanssa.

Tutustu Stadin osaamiskeskukseen nettisivuillamme.

Kuva: Helsingin apulaispormestari Nasim Razmyar vieraili Stadin osaamiskeskuksen elintarvikepolun kotiruokapäivässä 10.11.2021.