Stadin AO:n opiskelijat yhteistyöprojektissa Kympin Lasten kanssa

Julkaistu 5.1.2021, 7:01

Kympin Lapset on lapsisyöpäpotilaiden ja heidän perheidensä hyvinvointia tukeva hyväntekeväisyysjärjestö. Järjestö etsi hyviä oppilaitosyhteistyötahoja, ja sai suosituksen Stadin AO:sta.

”Otin yhteyttä apulaisrehtori Marko Kallioon ja pian huomasinkin, että olemme jo työskentelyn äärellä”, iloitsee Kympin lasten toiminnanjohtaja Anu Tikka. ”Yhteistyöstä on jäänyt mieleen erityisesti laadukkuus, rentous, näppäryys ja ystävällisyys.”

Stadin AO:n media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon opiskelijat ovat tuottaneet Kympin lapsille mediasisältöä still-kuvien ja videoiden muodossa. Opiskelijat tekivät muun muassa ohjevideoita Kympin lasten asuntolassa toimimiseen. Videoiden aiheita olivat esimerkiksi sängyn petaus, astioiden peseminen, roskien käsittely ja käsien pesu.

Lisäksi opiskelijat päivittivät logon järjestön käyttöön ja videoita varten.

Itsenäistä työskentelyä asiakkaan kanssa

Yhteistyö on ollut antoisa kummallekin osapuolelle. Opiskelijat ovat suorittaneet opintojaan aitojen työprosessien äärellä, hyväntekeväisyyttä tehden. Järjestö taas on saanut materiaalia, jonka kautta se voi paremmin palvella ja tukea eri taustoista tulevia lapsisyöpäpotilaita ja heidän perheitään.

Stadin AO:n Muotoilijankadun toimipaikassa opettajana toimivan Jari-Pekka Karhun mielestä yhteistyö Kympin lasten kanssa sujui erinomaisesti. ”Opiskelijat saivat hienon mahdollisuuden työelämälähtöiseen asiakasprojektiin.”

Osalle opiskelijoista tämä oli viimeinen projekti ennen valmistumista, ja he saivatkin toimia hyvin itsenäisesti asiakkaan kanssa. Opiskelijat pääsivät suunnittelemaan ja toteuttamaan videot alusta loppuun asti, asiakkaan toiveet huomioiden.

”Tilaajalähtöisesti työskenteleminen ja kommunikointi asiakkaan kanssa ovat monelle arkipäivää myös valmistumisen jälkeen, joten tämä oli hyvä projekti siitäkin näkökulmasta”, Jari-Pekka Karhu kertoo.

Myös projektissa mukana olleet opiskelijat ovat tyytyväisiä yhteistyöhön ja kertovat kaiken sujuneen hyvin. ”On ollut mukavaa tehdä tätä projektia ja kantaa kortensa kekoon hyvän asian puolesta”, toteaa opiskelija Miko Rantala.

Kuva: Joonas Nurmi