TUVA korvasi kymppiluokat: Nuorten kokemukset myönteisiä ja kannustavia

Julkaistu 6.3.2023, 2:00 TUVA-opiskelijat koulun käytävällä.

Vilma Suoranta, Liina Pehkonen ja Max Suni eivät epäröi hetkeäkään lähettäessään kaikille ysiluokan oppilaille terveisensä: jos on tarve korottaa todistuksen arvosanoja lukiota varten tai syytä saada haltuun joitakin muita taitoja ennen toista astetta,TUVA on tosi hyvä paikka.

TUVA tarkoittaa tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta. Se on uusi koulutusmuoto ja korvannut viime syksystä asti kymppiluokat ja muut entiset nivelvaiheen koulutukset.

Kolmikko käy TUVA-opintojaan Stadin AO:ssa Hattulantien toimipaikassa Vallilassa. Vilma Suoranta ja Liina Pehkonen suorittavat lisäksi osan opinnoistaan lukiossa.

Max Suni kertoo, että hän haluaa jatkaa opintojaan ammatillisen oppilaitoksen kokkilinjalla ja harjoittelee TUVAssa perustaitoja, esimerkiksi laskemista ja lukemista. Lukujärjestykseen kuuluu myös yhteiskuntaoppia ja biologiaa.

Lisäksi hän on käynyt tutustumassa Stadin AO:n kokkilinjaan ja tullut aiempaa vakuuttuneemmaksi urasuunnitelmistaan.

TUVAssa jokaista opiskelijaa varten tehdään oma henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelmansa, HOKS, jonka tarkoituksena on taata yksilöllinen edistyminen matkalla toiselle asteelle.

Stadin AO:n TUVA-opinnoissa on lukuisia mahdollisuuksia. Opiskelija saa opiskeluunsa ja urasuunnitteluunsa ohjausta sekä aikaa miettiä eri vaihtoehtoja. Samalla pääsee tutustumaan ammatilliseen koulutukseen, lukioon ja työelämään.

Sekä tietenkin mahdollisuuden korottaa perusopetuksen arvosanoja ja vahvistaa eri aineiden perustaitoja. Moni tuleekin korottamaan arvosanojaan muttei välttämättä ymmärrä, että se vaatii vahvasta tuesta huolimatta myös itseltä paljon töitä. Myös tämän oivaltamista tuetaan TUVAssa.

Oppia itsenäiseen työskentelyyn

Vilma Suoranta ei päässyt yhteishaussa suosikkilukioonsa Alppilan lukioon. Hän päätti korottaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja ja yrittää kevään yhteishaussa uudelleen.

– Tarkoitukseni on korottaa useiden aineiden arvosanoja, listalla ovat ainakin matematiikka, historia, fysiikka ja kemia.

Hän sanoo motivaatiotaan hyväksi. Osa kavereista on jo lukiossa ja osa hakemassa sinne.

– Olen käynyt lukiossa suorittamassa kursseja, ja ainakin tähän asti on mennyt hyvin.

Hän kertoo, että opettajilta saa paljon tukea mutta että paljon on tehtävä myös itse.

Liina Pehkonen on samaa mieltä. Hän on saanut jo historian omalta listaltaan hoidetuksi, seuraavaksi ovat vuorossa biologia, matematiikka ja äidinkieli.

Hänen mielestään TUVAn iso hyöty on tullut siitä, että se on opettanut itsenäiseen työskentelyyn.

– En tottunut siihen vielä yläasteella ja saatoin lopettaa hommat kesken. Nyt on täytynyt opetella hoitamaan työt alta pois, jotta pääsee etenemään.

Myös hänen motivaationsa on korkealla.

– Haluan oikeasti eteenpäin. Tiedän että minulla on kapasiteettia enemmän kuin mitä tähän mennessä olen käyttänyt.

Hän pohtii, että saattaisi TUVAn jälkeen jatkaa opintoja aikuislukiossa ja tehdä sivussa jonkin verran töitä.

Kolmikon kokemukset TUVAsta syksyn perusteella ovat hyvin myönteiset.

– TUVA on auttanut minua ja olen saanut myös uusia kavereita. Opintoihin on ollut helppo keskittyä, koska olen saanut tarpeeksi tukea opettajilta, kertoo Max Suni.

– Opettajat ovat tosi hyviä, mutta myös mukavia. He oikeasti auttavat korottamaan numeroita, Liina Pehkonen sanoo.

– Arvosanojen korottamisessa on paljon työtä, mutta siihen saa täällä hyvin tukea. Oli paras päätös tulla tänne, kertoo puolestaan Vilma Suoranta.

Max Suni koulun portailla.
Max Suni on saanut TUVAsta tukea opintosuunnitelmiinsa, mutta myös uusia kavereita. Kuva: Jussi Helttunen

TUVAssa myös aikuisia

TUVA-koulutus alkoi koko maassa syksyllä, kun se korvasi kymppiluokkien lisäksi lukioon valmistavan koulutuksen (LUVA) sekä tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (VALMA).

TUVA on tarkoitettu opiskelijoille, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa tai jotka jostakin syystä tarvitsevat valmentavaa koulutusta. Se on suunnattu oppivelvollisten lisäksi aikuisille, jotka tarvitsevat valmiuksia tai tukea toiselle asteelle siirtymiseen. TUVA-opintoja voi suorittaa enintään vuoden ajan, mutta ajanjakso voi olla myös lyhyempi.

Stadin AO:ssa TUVA-koulutusta oppivelvollisille järjestetään Hattulantien toimipaikan lisäksi Vilppulantien, Ilkantien ja Kullervonkadun toimipaikoissa.

Aikuiset TUVA-koulutukseen osallistuvat puolestaan opiskelevat Myllypuron, Prinsessantien, Sturenkadun ja Savonkadun toimipaikoissa. Aikuiset TUVA-opiskelijat pyrkivät tyypillisesti parantamaan suomen kielen taitoaan ja tutustumaan ammatillisiin opiskeluvaihtoehtoihin.

Mahdollisimman pian jatko-opintoihin

Stadin AO:n TUVA-koordinaattori Pauli Anttila muistuttaa ammatillisen koulutuksen jatkuvasta hausta, jonka ansiosta toisen asteen ammatilliset opinnot on mahdollista aloittaa joustavasti vaikka kesken lukukauden.

Hän kertoo, että kun opiskelijoiden suunnitelmat jatko-opinnoista alkavat TUVA-vuoden aikana selvitä ja jos ammatillisessa oppilaitoksessa on vapaita paikkoja, opinnot pyritään aloittamaan mahdollisimman pian.

TUVA-opinnoissa tehdään tiivistä yhteistyötä myös lukioiden kanssa, sillä Vilma Suorannan ja Liina Pehkosen tavoin moni tuvalaisista haluaa korottaa arvosanojaan, jotta pääsisi lukioon.

Yhteistyölukiossa varataan tuvalaisille mahdollisuus tutustua lukioon, ja pienen osan lukio-opintoja voi suorittaa jo TUVAn aikana. Samalla on hyvä tilaisuus päästä tutustumaan lukiomeininkiin.

TUVA-toimipaikkojen yhteistyölukioita ovat ovat Alppilan lukio, Helsingin kuvataidelukio, Kallion lukio, Mäkelänrinteen lukio, Ressun lukio, Sibelius-lukio, Helsingin medialukio, Helsingin kielilukio, Vuosaaren lukio, Helsingin luonnontiedelukio, Etu-Töölön lukio sekä Helsingin aikuislukio.

Peruskoulujen opinto-ohjaajat suosittavat, että yhdeksäsluokkalaiset lisäisivät yhteishaussaan TUVA-opinnot vähintään sijalle seitsemän, jotta nuorella olisi ainakin yksi varma opiskelupaikka peruskoulun jälkeen.

Lisää tietoa TUVAsta saat verkkosivuiltamme.

Teksti: Kirsi Riipinen
Kuvat: Jussi Helttunen

Pääkuva: Liina Pehkonen, Vilma Suoranta ja Max Suni ovat olleet tyytyväisiä TUVA-koulutukseen.