Viittä vaille yrittäjiä

Julkaistu 31.8.2022, 6:25 Anastasia Bavsenkova harjoittelee kasvohierontaa opiskelukaverilleen ennen asiakkaan vastaanottamista.

Yrittäjyysopinnot tulevat tarpeeseen, vaikkei oman yrityksen perustaminen olisikaan pian suunnitteilla. Opiskelijat kehuvat vuolaasti Stadin ammatti- ja aikuisopiston Meritalon toimipaikan yrittäjyysopintoja.

– No todellakin!

Jessica Pirttiaho ja Anastasia Bavsenkova huudahtavat kuin yhdestä suusta, kun heiltä kysyy yrityksen pyörittämiseen kuuluvien asioiden määrästä.

He viimeistelevät näyttötyötään, johon kuuluu yhteisen yrityksen talousasioiden selvittämistä.

Sivusta seuraamalla näkee, että viimeistely näyttää mielekkäältä. Ihmekö tuo, sillä kaksikosta ainakin toinen, Bavsenkova, pohtii oman yrityksen perustamista.

Olemme kuitenkin vielä toistaiseksi Stadin AO:n Meritalossa, jossa kaksikon opinnot ovat pitkällä. Vuosi vielä, ja Pirttiaho valmistuu kosmetiikkaneuvojaksi ja Bavsenkova kosmetologiksi.

Yrittäjyys on osa Stadin AO:n opintoja. Pakollisten opintojen lisäksi yrittäjyyteen on mahdollista syventyä valinnaisilla kursseilla, jotka sekä Pirttiaho että Bavsenkova on sisällyttänyt opintoihinsa.

Opiskelijat tutustuvat yrittäjyyteen Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa, jossa ammatillisen koulutuksen teoriatietoa sovelletaan aidoissa tilanteissa. Samalla työelämätaidot syventyvät ja yrittäjämäinen asenne kehittyy – mitä tarvitaan kaikkialla työelämässä.

Opiskelijat perustavat yksin tai ryhmässä oikealla rahalla toimivan NY-yrityksen, jonka taloustietoja Pirttiaho ja Bavsenkova nyt siis selvittävät.

Asiakashankinta, markkinointi…

Selvitettävää riittää. Pitää ymmärtää asiakashankinnan tärkeys, suunnitella myynnin ja markkinoinnin kuviot sekä tuotteiden ja palveluiden hinnoittelu. Kirjanpito on ihan oma juttunsa ja verkostoituminen aloitettava.

Merihaassa Meritalon toimipaikassa on opiskeltu ja harjoiteltu tätä kaikkea. Ja tietenkin opiskeluun kuuluvissa harjoitteluissa eri alojen työpaikoilla.

Käytännön töitä tehdään myös täällä Merihaassa, jossa Stadin AO:n tiloissa tarjotaan kosmetologipalvelujen lisäksi opiskelijatyönä parturi-kampaamopalveluja.

Kun tutkinnosta valmistutaan, on tarkoitus ymmärtää, mitä yrityksen perustaminen ihan oikeasti tarkoittaa. Moni parturi-kampaaja ja kosmetologi työllistyvät nimenomaan omassa yrityksessään.

Tuolloin on tiedettävä myös, minkä suuruisen lainan yrityksen perustamista varten uskaltaa ottaa. Kukaan ei halua menettää luottotietojaan heti ensi metreillä.

Yrittäjyyttä opettava Katri Savolainen esittelee Meritalon toimipaikassa olevan Luova-myymälän vaatteita.

”Ihan mun juttu”

Pirttiaho ja Bavsenkova ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa opetukseen. Bavsenkovan tarkoitus on jatkaa opiskelua edelleen, sillä vasta sairaanhoitajan koulutuksen jälkeen hänellä on lupa antaa esteettisiä pistoshoitoja.

– Nykyisissä opinnoissani olen pitänyt kaikesta. Koulu on ollut ihan mun juttu, Bavsenkova sanoo.

Pirttiaho on samaa mieltä. Kummankin opintoihin on kuulunut muun muassa kasvo-, käsi- ja jalkahoitojen opintoja. Kosmetiikkaneuvojan opintoihin kuuluu myös esimerkiksi hiuspohjanhoitoa.

Erityiskiitos yritysopinnoille

Saamaansa opetusta kehuu vuolaasti myös Narmin Ahamed Aswad. Hän on juuri nyt valmiina käsihoitoihin, joita sovittuina aikoina tarjotaan ulkopuolisille asiakkaille.

Hän on valmistumassa maaliskuussa tuplaopintojen jälkeen: hänestä tulee sekä kosmetologi että kosmetiikkaneuvoja.

Ahamed Aswadin unelma on valmistumisen jälkeen käydä osittain palkkatöissä mutta pyörittää rinnalla omaa yritystä.

– Unelmani on iso, mutta pidän työnteosta ja ihmisten kanssa olemisesta. Esimeriksi vanhoille ja sairaille ihmisille on hyvin palkitsevaa antaa kasvo- ja jalkahoitoja tai hieroa heitä.

Hän kertoo olevansa onnekas löydettyään Stadin AO:n opinnot, jotka ovat olleet hänen mielestään erittäin laadukkaita.

Ylimääräisen plussan hän antaa yritysopinnoille, joiden hän ennustaa tulevan suureen tarpeeseen.

Narmin Ahamed Aswadin suuri unelma on tehdä lomittain palkkatöitä ja toimia yrittäjänä.

Teksti: Kirsi Riipinen, kuvat: Jussi Helttunen

Voit myös syventää osaamistasi hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnolla!

Entä kiinnostuitko Stadin AO:n opiskelijoiden tarjoamista opiskelijapalveluista? Hius- ja kauneudenhoitoalan palveluita tarjotaan Stadin AO:n Meritalon, Savonkadun ja Vilppulantien toimipaikoissa.