StadinAO / Oppisopimus / Haussa olevat oppisopimuskoulutukset / Suunhoidon osaamisala

Suunhoidon osaamisala

(Oppisopimuksen tietopuolisen koulutuksen aloitus noin kolme kertaa vuodessa.)

Lähihoitaja, oletko halukas vaihtamaan osaamisalaa ja työskentelemään hammashoitajana suunhoidon työtehtävissä?  Haluatko opiskella oppisopimuksella? Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelija, haluatko osaamisalavaiheessa valita suunhoidon ja suorittaa sen oppisopimuksella?

Koulutuksen aloittamisen edellytykset

Sinulla tulee olla työpaikka, jossa pääset tekemään tutkinnon perusteiden mukaisia työtehtäviä. Tutustu sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suunhoidon osaamisalan ammattitaitovaatimuksiin alla olevasta linkistä.

Työpaikka voi olla esimerkiksi hammashoitolassa, hammaslääkäriasemalla tai hammasklinikalla. Myös monipuolisista terveydenhoitoalan yrityksistä voi löytyä hammashoitajan työtehtäviä.

Työpaikan tulee tarjota hammashoitajan työtehtäviä vähintään 25 tuntia viikossa, maksaa sinulle TES:sin mukaista palkkaa ja nimetä työpaikkaohjaaja, joka seuraa kehittymistäsi ja tukee sinua opintojen yhdistämisessä työtehtäviisi.  Lisäksi sinulla on oltava mahdollisuus osallistua aikataulun mukaisiin koulupäiviin. Työnantaja päättää, ovatko nuo päivät palkallisia vai palkattomia.

Jos olet sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelija ​

Sinun tulee olla suorittanut sosiaali- ja terveysalan kaikille pakolliset ammatilliset tutkinnon osat sekä suurin osa yto-opinnoista.​

Tiedossasi on suun terveydenhuollon oppisopimustyöpaikka.

Tällöin suoritat oppisopimuksella ammatilliset tutkinnon osat suun hoitotyössä toimiminen ja suun terveyden edistämisessä toimiminen. Lisäksi sinun on suoritettava jäljellä olevat yto-opinnot ja sinulta mahdollisesti vielä puuttuva ammatillinen valinnainen tutkinnon osa.

Jos olet valmis lähihoitaja

Tiedossasi on suun terveydenhuollon oppisopimustyöpaikka.

Tällöin suoritat oppisopimuksella vain ammatilliset tutkinnon osat suun hoitotyössä toimiminen ja suun terveyden edistämisessä toimiminen.

Ennen opintojen aloitusta selvitetään sinulla jo oleva osaaminen, ja sen perusteella tehdään sinulle henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma.

Opintojen sisältö

Osaamisalavaiheen opinnot kestävät oppisopimuksella noin vuoden, mutta jokainen etenee osaamisen hankkimisessa omaan tahtiinsa. Opinnot sisältävät yhteensä noin 15 koulupäivää (toteutus etänä). Muuten oppiminen tapahtuu työpaikalla. Opettaja on tavoitettavissa sähköpostilla, puhelimella tai muuten sovitulla tavalla​. Opettaja tekee työpaikkakäynnin sovittuna aikana lähi- tai etäyhteyden kautta.

Hakeutuminen

Kun olet löytänyt työpaikan, hakeutuminen tapahtuu alla olevan linkin kautta.

Täytä huolella kaikki vaaditut kohdat, jotta ne kirjautuvat oikein oppisopimukseen. Pakolliset kohdat on merkitty tähdellä. Löydät ohjeita sinisten kysymysmerkkien takaa.

Lopuksi paina ”Tallenna”.

Haku- ja oppisopimusprosessin eteneminen

Olemme sinuun ja työnantajaan yhteydessä, kun saamme tietosi. HOKS (henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma) -keskustelut järjestetään sovitusti ja niissä opintojen suunnitelma tarkennetaan.

Lisätietoja antavat

Heli Weiste, oppisopimusasiantuntija (oppisopimusasiat)
p. 040 837 9566, heli.weiste@hel.fi

Päivi Vitikainen, ammatillinen opettaja (tutkinnon ja koulutuksen sisältö)
p. 040 630 0744, paivi.vitikainen@edu.hel.fi