StadinAO / Ammatilliset perustutkinnot / Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto / Hoiva-avustaja-koulutus (osatutkinto) – ikääntyvien hoitoon suunnattu

Hoiva-avustaja-koulutus (osatutkinto) – ikääntyvien hoitoon suunnattu

Haluatko työskennellä sosiaali- ja terveysalan hoitotyötehtävissä?

Hae opiskelemaan hoiva-avustajaksi!

  • Hoiva-avustajan työtehtävät ovat asiakkaan avustamista päivittäisissä toimissa. Päivittäisiä toimia ovat esimerkiksi peseytyminen, pukeutuminen, ruokailu ja liikkuminen.
  • Hoiva-avustaja tukee työssään asiakkaan toimintakykyä ja mielekästä arkea käyttämällä työssään esimerkiksi musiikkia, taidetta, liikuntaa ja luontoa.
  • Hoiva-avustajan työhön kuuluu myös erilaisia avustavia tehtäviä, esimerkiksi vaatehuoltoa ja puhtaanapitoa.
  • Hoiva-avustajat eivät voi työskennellä työvuorossa yksin eivätkä osallistua lääkehoidon toteutukseen.
  • Hoiva-avustaja työskentelee esimerkiksi palvelutaloissa, kotityöpalveluissa, hoivakodeissa, asumispalveluyksiköissä ja ryhmäkodeissa.

Tutkinnon rakenne ja opiskelu

Hoiva-avustaja-koulutuksen laajuus on 60 osaamispistettä (60 osp) ja se muodostuu kolmesta tutkinnon osasta. Hoiva-avustajan välittömän asiakastyön tehtävien osaamisvaatimuksia vastaavat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osat ovat:

  • Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25 osp
  • Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen 15 osp

Stadin AO:n hoiva-avustaja-koulutuksessa opiskelija voi hankkia osaamista myös hyvinvointiteknologian käytöstä hoivatyössä.

Koulutus on työvaltaista ja jokaiselle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma, HOKS.

  • Osaaminen osoitetaan näytöissä ikääntyvien toimintaympäristöissä.

Tutustu tutkinnon osien sisältöön ja koulutuksen vaatimuksiin ePerusteissa.

  • Koulutusta toteutetaan sekä omaehtoisena koulutuksena että oppisopimuksena. Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta täältä.

Tarkemmat tiedot koulutuksesta ja hakemisesta löytyvät myös Opintopolusta täällä.

Huomioitavaa!

  • Hoiva-avustaja-koulutusta koskee SoRa-lainsäädännön määrittämät terveydentilavaatimukset.
  • Stadin AO:n hoiva-avustaja-koulutuksessa edellytetään kielitaitotasoa A2.1 sekä soveltuvuutta alalle. Tarvittaessa hakijan suomen kielen osaaminen kartoitetaan. Opetus ja ohjaus toteutetaan suomen kielen taidon vahvistumista tukien.
  • Otamme hakijaan yhteyttä sähköpostitse.

Opetusta järjestetään Helsingissä, Stadin AO:n Hattulantien, Teollisuuskadun ja Vilppulantien toimipaikoissa.


Koulutuksen rahoittaa Jatkuvan työllisyyden ja oppimisen palvelukeskus (Jotpa). Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Minna Koivukangas, opettaja
040 820 0847
minna.koivukangas@edu.hel.fi

Sanna Säilä, hakukoordinaattori (sote)
040 825 5918
sanna.saila-lundberg@edu.hel.fi